Psykologia on tieteenala, joka tutkii
erilaisia ihmisen käyttäytymiseen liittyviä asioita, tunteita, ihmissuhteiden toimintaa
ja aistihavaintotulkintaa. Se voi tutkia mielen sisäisiä tapahtumia tai tehdä päätelmiä ulkoisten asioiden avulla.
Psykologia keskittyy nimenomaan yksilön toiminnan tutkimiseen.
Psykologisten teorioiden pätevyys pyritään tarkastamaan teorian lisäksi myös käytännössä. Psykologia suhtautuu kriittisesti kuvauksiin, selityksiin ja päätelmiin.
Psykologian eri osa-alueita ovat mm. kehityspsykologia, neuropsykologia, sosiaalipsykologia ja kognitiivinen psykologia. Myös
erilaisia psykologisia suuntauksia on: kulttuuri-historiallinen psykologia, narratiivinen psykologia ja ekopsykologia - esimerkiksi.
Suurin osa psykologeista työskentelee mielenterveysalalla, mutta heitä löytyy myös opetus-, hallinto-, tutkimus- ja organisaatiotehtävistä. Psykologit valmistuvat pääasiassa yliopistoista, joissa ovat lukeneet pääaineenaan psykologiaa. Psykologien työllisyystilanne on suhteellisen hyvä.