Suomen
puolustusvoimat Kirjasta: Puolustusvoimat itsenäisyyden turvana, Pekka Visuri, 1998
Visuri käy kirjassaan
läpi Suomen Puolustusvoimien historiaa ja nykypäivää. Tarkastelu alkaa 1800-luvun alusta ja etenee tiivistetyssä muodossaan nykypäivään ja lähitulevaisuuden pohdintaan. Kirja on jaoteltu kahdeksaan osaan, siinä on kuvamateriaalia ja lopussa on laajahko suomenkielinen kirjallisuusluettelo. Kirja on ohut, 137 sivuinen selkeäkielinen paketti. Se sopii johdannoksi Puolustusvoimien historiaan. Nykypäivää koskeva selostus on niukka, mutta kirja antaa kokonaisuudessaan selkeän mielikuvan tästä jokaista suomalaista koskettelevasta organisaatiosta.
Kirjasta saa välähdyksen lukemalla luvun, jonka nimi on Koko kansan armeija. Se alkaa maininnalla, että Itsenäisen Suomen
Puolustusvoimat perustettiin helmikuussa 1918. Ajankohta oli sota-aika, jolloin suomalaiset juhlistivat vasta saatua itsenäisyyttään sotimalla keskenään. Tällöin Suomen hallitus otti käyttöön vuoden 1878 asevelvollisuuslain. Lisäksi suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi. Venäläistä varusväkeä oli maassa, mutta näiden pääasiallinen mielenkiinto oli päästä takaisin Venäjälle ja sen sotatoimet pohjautuivat pyrkimykseen turvata kulkuyhteydet itään.
Vuosi 1918 oli alku Puolustusvoimien kehittämiselle ja siinä merkittävää osaa esitti asevelvollisen kansalaisarmeijan periaate. Taloudelliset olosuhteet Suomessa ja siten myös Puolustusvoimissa olivat niukat ja tämä osoittautui suureksi ongelmaksi, kun maa joutui talvisotaan. 1930-luvulla oli kehitetty alueellinen liikekannallepanojärjestelmä, joka toimi hyvin. Tiettyjen paikkakuntien henkilöstö saattoi kärsiä huomattavia tappioita, mikäli se joutui toimimaan rintamalla painopistealueella. Tämä oli järjestelmän huono puoli, tarkoittihan se siis sitä, että tietty yksikkö koostui samalta paikkakunnalta otetuista miehistä.
Talvisodassa armeijassa oli varustepuutteita, mutta hyvä koulutustaso ja taisteluhenki. Ajoissa liikekannallepantu armeija pysäytti tehokkaasti Neuvostoliiton suurvalta-armeijan, joka on huomattava saavutus maailmanlaajuisestikin. Jatkosota sujui menestyksellisesti kasvaneen ja kehittyneen armeijan voimalla, sotilaita mainitaan olleen puolisen miljoonaa. Kesällä 1944 Neuvostoliitto, liittyen laajempaan eurooppalaiseen kehykseen, ryhtyi suurhyökkäykseen, joka vain vaivoin saatiin pysäytettyä. Suomi pääsi irti sodasta ja säilyi miehittämättömänä. Toisessa maailmansodassa 85000 suomalaista menehtyi ja aluemenetykset olivat tuntuvia, mutta Suomen asema oli hyvä verrattuna muihin sota-alueilla sijainneisiin maihin. Rauhanaika heti sodan jälkeen oli myös monin eri tavoin hyvin vaativa.
Kylmän sodan aikana Puolustusvoimat pyrkivät tukemaan Suomen puolueettomuuspolitiikkaa parhaansa mukaan. Armeijan koulutus- ja varustetaso kohosi koko 1900-luvun ja Suomi saavutti vakaan turvallisuuspoliittisen aseman. Visuri toteaa, että Puolustusvoimilla on yhä tärkeä tehtävä maan itsenäisyyden ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamisessa.
Mielestäni kirja on vaatimatonta olemustaan painavampaa luettavaa. Tämän kirjan tietämyksen tulisi olla jokaisen suomalaisen yleissivistystä. Kirja on luonteeltaan armeijamyönteinen, onhan sen tuottanut taho vahvasti sidoksissa puolustusjärjestelmäämme. Joka tapauksessa se on asiallinen, tietorikas tiiviydessään ja tarpeellista tietämystä suomalaisen yhteiskunnan ja Puolustusvoimien historiasta ja tarkoituksesta.